Luku 3

Lääkäri hymyilee ja pitelee kynää silmieni edessä. Vee ja Lotta pitävät Pläkistä kiinni, jottei se olisi häiritsemässä lääkäriä. ''Kaikki tuntuu olevan kunnossa. Eikä päähäsi satu?'' lääkäri kysyy vielä ja laskee kynän silmieni tasolta alas. Puristan päätäni hiljaa ja totean lääkärille: ''Ei ole. Mitä nyt hieman niska särkee, mutta sekin johtuu tästä tyynystä.'' Lääkäri hymyilee minulle ystävällisesti ja nousee sängynlaidaltani ja kävelee Veen luo. ''Tämä korppi on todella fiksu'', hän sanoo ja rapsutaa Pläkkiä. ''Ilmoitan äidillesi, että sinua voi tulla katsomaan ihan kotisohvalle'', hän jatkaa ja osoittaa minulle kaappia. Pläkki raakuu innoissaan ja Vee sekä Lotta lupaavat lääkärille saattavansa minut kotiin. Kävelen kaapille ja otan omat vaatteeni. Valkoisessa mekossani on edelleen musta sulka kiinnitettynä rinnukseen. Hymyilen ja menen vessaan vaihtamaan vaatteitani. Peilistä katson selkääni. Meinaan kiljaista, mutta haluan kotiin joten peitän suuni kädelläni. Vannon että näin selässäni pienet siivet. Katson uudelleen selkääni, mutta mitään ei näy. ''Onko sulla kaikki okei?'' Vee kysyy ja koputtaa oveen. Vastaan myöntävästi ja puen mekon ylleni. Laitan hiukseni kiinni ja irrotan sulan mekostani ja laitan sen hiuksiini koristeeksi.

Vee pitää kädestäni kiinni. Lotta kävelee vierelläni ja selittää, mitä kaikkea koulussa on tapahtunut minun poissaollessani. Minä vain myhäilen silloin tällöin, koska muuten olen aivan omissa ajatuksissani. ''Kuulitko Iiris mitä sanoin?'' Lotta kysyy ja havahdun. ''Sori. Oon edelleen vähä sekasin, ni mitä sanoit?'' kysyn hieman nolona. Vee nauraa hiljaa ja toteaa: ''Voitko olla vielä sekaisemmin ku normaalisti?'' Minuakin alkaa naurattaa mutta Lotta katsoo minua vakavana. ''Mä sanoin, että kun sun äitisi tulee sun pitää kysyy että mistä se sut adoptoi, kun kerran oot ite unohtanu. Tää sairaalareissu voi selittyy sun OMIEN vanhempien geeneistä'', hän sanoo, biologiaintoilija kun on. Nyt minuakaan ei naurata. Pläkki lentää olalleni ja pitää oudon raakumiselta vaikuttavan äänen ja sitten se lähtee taas metsätielle. ''Voinhan mä kysyy, mutta mennään metsä tietä'', sanon ja vedän Veen mukaani. Lotta kuitenkin pysähtyy ja sanoo: ''Sä saatoit pyörtyy jonkun allergiakohtauksen takia! Mennään nyt ihan kaupungin kautta!'' Minä pysähdyn ja Pläkki alkaa taas raakua. Vee sanoo Lotalle ennen minua: ''Mä suojelen sitä kyllä. Ja jos se tapahtuu uusiks, ni ei tarvi ettii Irkun omia vanhempia kun syy selviäis sit samantien.'' Lotta katsoo meitä totisena ja sanoo lopulta: ''Mun pitää mennä kotiin. Muistin juuri luvanneeni siivota.'' Hän lähtee päättäväisesti kävelemään kaupunkia kohti. ''Nyt se suuttui'', sanon hiljaa. Pläkin raakuminen muuttuu vaativaksi ja jatkamme Veen kanssa yhdessä matkaa.

Pläkki johdattaa meitä vaativasti metsätietä pitkin. Se lentää oksalta toiselle ja raakuu vaatien meitä seuraamaan. Lopulta tulemme kohtaan, jossa pieni sivupolku jatkuu syvemmälle metsään. Pläkki lentää taas sinne ja raakuu. ''Nyt mua alko pelottaa'', sanon hiljaa ja kiristän otettani Veen kädestä. Hän hymyilee ja halaa mua. ''Ei hätää. Mennään kattoon miksi Pläkki haluaa sut tonne'', hän sanoo ja lähdemme seuraamaan korppiani. Pian polku päättyy suureen niittyyn, joka on kuin uneni niitty ja jonne viimeksi pyörryin. ''Kaunis paikka'', Ville toteaa ja seisoo rinnallani niityn reunalla. ''Otetaanko kengät pois ja juostaan hetki?'' hän kysyy ja ottaa jo kenkiään pois. Naurahdan mutta suostun kuitenkin ja pian me juoksemme niityllä. Pläkki raakuu ja lentää yllämme. Lopulta Vee kaataa minut maahan ja katselemme taivasta. Samalla Pläkki tuo minulle nokassaan korua. ''Avattava medaljonki'', totean hiljaa pyörittäessäni korua kädessäni. Vee yrittää avata korua, muttei onnistu. ''Se on jumissa'', hän toteaa ja ojentaa korun minulle. Kultaiseen medaljonkiin on kaiverrettu korppi ja siivekäs ihminen. ''Se on MELKEIN yhtä kaunis kuin sä'', Vee sanoo ja katsoo mua silmiin. Punastun ja annan uudelle poikaystävälleni suudelman, jota hän ei varmana unohda.

Kotiovellani Vee halaa minua ja toivottaa hyvää yötä, vaikka kello onkin vasta ilta kahdeksan. Pläkki on jo lennähtänyt avonaisesta ikkunasta omalle oksalleen ja on kuin ei olisi koskaan siitä poistunutkaan. Otan oveni postiluukusta tiputetut kirjeet ja selaan niitä. Vuokranmaksupyyntö, mainoskirje ja Unicon Lehti. Lisäksi kädessäni on mustasta helmiäispaperista tehty kirjekuori. Menen keittiöön ja katsahdan pöydälle jäänyttä puhelintani. Muutama soitto Lotalta, Veeltä ja parilta muulta ystävältäni. Viestejä heiltä ja yksi viesti äidiltäni. Luen äitini viestin. ''Rakas Iiris. Pikku Irkku! Parane pian. Yritän ehtiä käymään luonasi, mutta tiedäthän että mamin täytyy tehdä töitä! Jutellaan heti kun poikkean sairaalassa! Terveisin Mama Po (äitisi).'' Minua suututtaa. Hän ei edes kysy vointia vaan lupaa JUTELLA heti kun tapaamme. Samalla puhelin soi, ja yllätysksekseni se on äitini. ''Hei. Oon jo kotona joten tuu tänne. Haluun jutella.'' sanon hänelle päättäväisesti. ''Juu selvä! Lääkäri soittikin Mama Polle ja olen huomenna tulossa käymään luonasi. Niin ja ei sitten kouluun huomenna! Maman pitää mennä! Näkemisiin!'' äitini sanoo ja lopettaa puhelun. Pläkki lennähtää olalleni ja raakuu. Rapsutan sitä ja istahdan tuolille. Samalla muistan mustan kirjekuoren.